Kirjoitus on julkaistu osana Savonlinnan Oopperajuhlien ”Intohimoinen yritys”-kampanjaa.

 

*************************

IY_merkki_cmyk-e1464188241410Intohimo on Membookille kaikki kaikessa. Siitä idea uudenlaisesta jäsenrekisteripalvelusta sai alkunsa. Intohimo on kehittäjätiimin polttoainetta. Se on liekki toimitusjohtajan katseessa.

Membook perustettiin marraskuussa 2014 jatkamaan perinteikkään Oy Bitti Ab:n työtä järjestöjen IT-palveluiden asiantuntijana. Bitin pitkään palvellut Nekkari-jäsenrekisteripalvelu oli tullut tiensä päähän. Siinä ajassa tekniikka oli kehittynyt ja maailma muuttunut, eikä Bitin toimitusjohtaja Tiina Vainio saanut rauhaa ajatukseltaan: miksi tehdä vain jäsenrekisteripalvelu, kun yhdistysten toimintaa voisi helpottaa monella muullakin tavalla?

Tiina lausui ajatuksensa ääneen Nekkarin kehittäneen Netorek Oy:n Jari-Matti ja Timo Kerolle. Serkukset innostuivat asiasta, ja kehitykseen lähti mukaan vielä Nemit Oy:n tiimi. Tästä aloitettiin, ja uusi palvelu lanseerataan kevään 2016 aikana.

Puolentoista vuoden aikana Membookista on tullut kiinteä osa meidän tekijöiden elämää. Membook on aina mielessä, ja sitä tulee koko ajan pistäneeksi ympäristöstään merkille asioita, jotka liittyvät siihen mitä teemme. Aina keksimme jotain, millä voimme tehdä asiat vielä paremmin. On vaikea löytää off-nappulaa. Intohimo menee ihon alle.

Intohimo voi helposti ajaa siihen, että palaa loppuun. Siksi on tärkeää pitää huolta levosta ja palautumisesta. Tässä lajissa tarvitaan kestävyyttä, koska pikavoittoja ei ole luvassa, vaan juoksumatka on pitkä. Senkin vuoksi intohimo on tärkeää, koska muuten tällaista työtä ei jaksaisi tehdä.

Intohimo on Membookille myös kilpailuvaltti. Uskomme vahvasti, että se auttaa meitä erottautumaan. Intohimo näkyy kaikessa mitä teemme, niin sisäisesti kuin ulospäin.

Palvelumme kehittäminen on tätä kirjoitettaessa erittäin jännittävässä vaiheessa. Pitkä kehitystyö on huipentumassa pian koittavaan julkistamiseen. Pojat ovat ihan liekeissä. He ovat tosi ylpeitä siitä, mitä ovat itse tehneet, ja haluavat, että se toimii.

Suomessa on yli 140 000 yhdistystä. Uusia yhdistyksiä perustetaan vuosittain jopa yli tuhat. Yhdistystoiminta elää ja voi hyvin. Järjestöjä ei kuitenkaan ole palveltu riittävästi. Me aiomme tehdä sen. Aloitamme Suomesta. Sen jälkeen lähdemme maailmalle.