Yhdistyksillä on usein kaksi ongelmaa: miten saadaan uusia jäseniä ja miten jäsenet saadaan aktivoitua mukaan toimintaan? Salon Nuorkauppakamari palkittiin viime vuonna maailman parhaana nuorkauppakamarina. Siellä mahdetaan tehdä jotain oikein – Membook kävi kysymässä parhaat vinkit!

Puheenjohtaja Elina Ilmanen, mitä teillä tehdään toisin?

“Nuorkauppakamarin toiminnan ydin on siinä että ydinjengi vaihtuu ja kaikki saavat olla mukana elämäntilanteensa mukaan. Olemme pääasiassa 25-40-vuotiaita, joten ruuhkavuodet pyörivät jokaisella: jokainen päättää itse missä määrin haluaa ottaa vastuuta missäkin kohtaa,” toteaa Elina. “Mitään ei ole pakko tehdä, mutta toisaalta meillä Salossa ollaan saatu kiitosta siitä että meillä oikeasti tehdään eikä pönötetä. Kamaritoiminnassa on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että ainoastaan mukaan tulemalla, tekemällä ja olemalla itse aktiivinen, toiminnasta voi aidosti saada jotain. Pelkän CV-merkinnän vuoksi ei harrastus anna mitään. Toimimme erilaisten projektien kautta ja meillä on hyviä paikallisia yhteistyökumppaneita.”

Nuorkauppakamari on kansainvälinen järjestö, jonka kautta on mahdollista päästä toimimaan niin paikallisesti, alueellisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Salossa varsinaisia jäseniä on kuutisenkymmentä. Senaattorien ja kunniajäsenten kanssa yhteisössä on mukana noin sata henkeä.

“Uusia jäseniä otetaan kerran vuodessa haastatteluiden kautta. Uudet jäsenet ovat aluksi koejäseniä. Kamarin koejäsenenä pääsee silti heti alusta lähtien aktiivisesti mukaan kamaritoimintaan: koejäsen ei ole millään tavalla vähäpätöisempi yhteisön jäsen, vaan päinvastoin,” korostaa Elina. “Meillä uudet jäsenet ovat tähtiä! Heitä kannustetaan tutustumaan toimintaan ja ottamaan itse selvää mistä on kysymys. Haastamme ihmisiä miettimään, millaista toimintaa he haluaisivat kehittää ja millaisissa asioissa itse kehittyä.”

Nuorkauppakamarin julkilausuttuna tarkoituksena on “kehittää yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi”. Mitä se käytännössä tarkoittaa?

“Kaikilla nuorkauppakamareilla on vähän omanlaistaan profilointia. Kantavana voimana on vauhdittaa jäsentemme menestymistä työelämässä. Meillä Salossa on ollut erityisesti esillä oman paikkakunnan esiin nostaminen ja hehkuttaminen, mikä on selvästi houkutellut myös uusia jäseniä mukaan. Ajatuksena on, että teemme yhdessä hyvää ympäröivän yhteiskunnan puolesta. Emme silti ole hyväntekeväisyysjärjestö, vaan toiminnan painopiste on vauhdittaa jäsenten menestymistä työelämässä ja kehittymistä ihmisinä: hyvinvoivat, aktiiviset ihmiset hyödyttävät vuorostaan myös yhteiskuntaa,” sanoo Elina. “Ilo yhteisestä tekemisestä ja yhteisistä onnistumisista kantaa pitkälle. Aina väsyttää kun projekti on ohi, mutta fiilis on niin upea että sen voimalla jaksaa! Emme myöskään ole samasta muotista, vaan ihmisillä on eri taustoja ja kiinnostuksen kohteita.”

Tehtävissä kasvetaan

Nuorkauppakamarin vastuutehtävissä ollaan vuoden kerrallaan: puheenjohtajaksi kasvetaan yleensä vuoden verran valmistavassa varapuheenjohtajan roolissa, jolloin pääsee jo mukaan haistelemaan varsinaista puheenjohtajuutta. Salossa hallituksessa on yhdeksän henkeä ja kaikilla on omat vastuualueensa.

“Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat,” kiteyttää Elina. “Kun tiedät että sinulla on juuri tämä yksi vuosi tässä virassa, sitä haluaa panostaa, koska tiedät että tilaisuutesi on juuri nyt. Tämä on huikea verkosto, ja paljon saa tehdä sen mukaan, mistä itse on kiinnostunut.”

Elina Ilmasen vinkit ihmisten innostamiseen:

  1. Innostu ja innosta! Tunne jäsenistösi: mikä juuri heidät saa innostumaan?
  2. Anna tekijöille tilaa loistaa! Salli kokeilut, kiitä ja palkitse.
  3. Mahdollista muutos! Ei aina tarvitse tehdä niin kuin on ennen tehty.