Tiina tässä hei! Olen Membookin perustaja ja toimitusjohtaja. Apunani minulla on osaava tiimi niin asiakaspalvelussa, markkinoinnissa kuin tuotekehityksessäkin. Olen ollut alalla jo parikymmentä vuotta, ja vuodenvaihde on aina ollut kiireistä aikaa. Silloin yhdistyksissä aletaan miettiä uusia systeemejä tulevalle vuodelle. Uusi tilikausi lähestyy, ja monessa yhdistyksessä niin tekee myös seuraava jäsenmaksujen laskutus. Näetkö jo etukäteen painajaisia tuosta rumbasta? Turhaan, sillä apu on yhtä lähellä kuin puhelin!

Membookia käyttää jo noin 300 yhdistystä, joiden rekistereissä on yli 50 000 jäsentä. Rekisteröityneitä Membook -käyttäjiä meillä on jo lähes 20.000!

Membookin käyttöönotto on nopeaa, joten vielä ehdit loistavasti uusimaan jäsenrekisteri- ja jäsenlaskutusjärjestelmän ensi vuodelle. Autamme käyttöönotossa ja varmistamme että tulevan kauden jäsenmaksut lähtevät ajoissa matkaan. Jäsenlaskutus on useimmille yhdistyksille se merkittävin varainhankinnan keino, eikä sen tarvitse olla työlästä tai hankalaa. Membookia käyttää jo noin 300 yhdistystä, joiden rekistereissä on yli 50 000 jäsentä. Rekisteröityneitä Membook -käyttäjiä meillä on jo lähes 20.000!

Ajattele jos ensi vuonna ei enää tarvitsisi käsin merkkailla tai seurata maksuja? Tai huolehtia laskujen lähettämisestä? Membook hoitaa laskutuksen ja maksujen seurannan automaattisesti. Blogissamme asiakkaamme Cavalieryhdistyksen taloudenhoitaja ja jäsensihteeri Matti J. tuomi kertoo, miten sähköinen laskutus toi heidän yhdistykselleen säästöjä ja helpotti hänen työtään.

Palvelumme käyttöönotto on helppoa, edullista ja nopeaa. Tulevan kauden jäsenlaskut saadaan matkaan helpommin, kuin koskaan ennen. 

Ehdimme vielä erinomaisesti laittaa kaiken kuntoon ensi vuodeksi. Palvelumme käyttöönotto on helppoa, edullista ja nopeaa. Tulevan kauden jäsenlaskut saadaan matkaan helpommin, kuin koskaan ennen. Hoidamme kaiken, kunhan saamme vanhan jäsentiedoston esim. selkeässä Excel-muodossa. Starttipakettiimme kuuluu pääkäyttäjienne koulutus. Myös isommat järjestöt ja Premium-palvelun asiakkaat hoidamme vauhdilla ja tällöin teemme käyttöönotosta erillisen tarjouksen. Käyttöönoton hinta on kuitenkin aina hyvin kohtuullinen, siihen eivät budjetit kaadu.

Membook auttaa yhdistyksiä täyttämään EU:n tietosuoja-asetuksen eli GDPR:n velvoitteet

EU:n uusi tietosuoja-asetus GDPR koskee myös yhdistyksiä. Membook täyttää asetuksen velvoitteet ja auttaa yhdistyksiä toimimaan lakien ja asetusten mukaisesti. Lue tukipankistamme artikkeli, miten yhdistyksissä pitää ottaa GDPR huomioon: ”EU:n tietosuoja-asetus eli GDPR – miten se vaikuttaa meihin?”

Myös rivijäsenen kannattaa mutta ei ole pakko käyttää Membookia

Membook siirtää yhdistyksenne kertaheitolla uuteen helpompaan aikaan. Tiedämme myös sen, että kaikki jäsenet eivät innostu uusista työkaluista, vaan osa jäsenistä haluaa edelleen esim. jäsenlaskut paperisena postitse. Membook mahdollistaa myös tämän, ja meillä onkin postituspalvelu paperilaskujen lähettämiseen.

Yhdistyksen viestit kulkevat Membookista vaivattomasti oikeille vastaanottajille. Erilaisten ryhmien teko on helppoa, eikä erillisten sähköpostilistojen kanssa tarvitse enää puljata. Hakuja ja raportteja saa otettua helposti eri kriteereillä.

Uusia jäseniä varten palvelussa on valmis liittymislomake, jolla uudet jäsenet voivat liittyä tai jättää hakemuksen jäsenyydestä.

Uusia jäseniä varten palvelussa on valmis liittymislomake, jolla uudet jäsenet voivat liittyä tai jättää hakemuksen jäsenyydestä. Tiedot, jotka jäsenestä tarvitaan, saa näin kerättyä heti liittymisen yhteydessä suoraan rekisteriin. Jokainen jäsen voi ylläpitää itse omia tietojaan, kommentoida viestejä ja maksaa laskunsa verkkomaksulla. Meillä on käyttäjiä, jotka hoitavat Membookissa useamman kuin yhden yhdistyksen asioita. Heille riittää, että he päivittävät tietonsa yhden kerran, jolloin tiedot päivittyvät kaikkiin Membookia käyttäviin yhdistyksiin. Siksi myös rivijäsenen kannattaa liittyä ja luoda tunnukset: yksillä tunnuksilla saa viestit ja laskut useasta yhdistyksestä!

Miksi vaihtaa juuri meille?

Lupaamme, että tämän helpommaksi eivät yhdistyksen hallintohommat tule! Membook on markkinoiden uudenaikaisin palvelu, jota kehitämme jatkuvasti asiakkaiden toiveiden pohjalta. Tulossa on monia uusia ominaisuuksia, jotka helpottavat entisestään yhdistyksen toiminnan ohjaamista. Tavoitteenamme on tehdä Membookista markkinoiden paras ja kattavin palvelu.

Meillä on pitkä kokemus, jonka ansiosta tunnemme järjestö- ja yhdistysmaailman tarpeet. Tiedämme, mitkä ovat kipukohdat. Meillä on kehuttu ja kiitetty asiakaspalvelu, joka auttaa kaikissa Membookin käyttöön liittyvissä asioissa. Meidät tavoittaa arkisin puhelimitse, sähköpostilla, tekstiviestillä ja Whatsapilla, ja vastaamme kyselyihin nopeasti. Meitä on myös sanottu mukaviksi tyypeiksi. Asioiminen kanssamme on kuulemma rentoa ja helppoa!

Mitä nyt pitäisi tehdä?

Ottakaa meihin heti yhteyttä! Lähetämme teille tarjouksen, ja sovitaan verkon yli palvelun pikaesittely. Ennen joulua tehdyt Membookin käyttöönottopäätökset otamme työn alle välittömästi siten, että saatte takuuvarmasti vuoden 2019 jäsenlaskut vaivattomasti matkaan uudella järjestelmällä.

Toivottavasti kuulemme teistä pikaisesti ja aiheutatte meille jälleen oikein kiireisen vuodenvaihteen ja alkuvuoden!